Valikko Sulje
LEAN -opus

Kuluneella viikolla hengähdettiin hetkeksi ja matkasimme koko porukalla sorvin äärestä merelliseen ympäristöön Hotelli Rantapuistoon, Vuosaareen, jossa meidät johdateltiin LEAN -filosofian pariin. Yhdessä määrittelimme tavoitteemme ja innolla tartuimme projektiin, projektiin joka vie Saintexia eteenpäin tässä muuttuvassa maailmassa.

 

Matka on alkanut

Aurinkoisena kesäpäivänä, tiistaina 14.6.2016 hyppäsimme lounaan jälkeen autoon ja hurautimme Hotelli Rantapuistoon. Siellä meidät vastaan otti Lean5 Europen Teemu, Tero ja Kari, jotka olivat luvanneet opastaa meidät LEAN -filosofian maailmaan. Meille kerrottiin työnvirtausta haittaavista turhuuksista. Teimme yhdessä harjoituksia ja oivalsimme asioita. Yhdessä totesimme, että LEAN:in avulla voisimme tehdä työnteosta mielekkäämpää. Teemme vain oikeita asioita järkevällä tavalla, lopetamme turhan juoksemisen ja keskitymme ottamaan vain rauhallisia sekä merkityksellisiä askeleita. Tehokkaan iltapäivän päätteeksi meillä kaikilla oli suu hymyssä ja olo innostunut. Loppuviikosta olemme jo alkaneet rantauttaa LEAN -ajattelua tekemiseemme.

 

Mikä ihmeen LEAN?

 

LEAN on lyhykäisyydessään johtamisfilosofia, joka keskittyy turhuuksien eli tuottamattomien toimintojen vähentämiseen. Turhuuksien poistamisella voidaan lyhentää tuotannon läpimenoaikoja, vähentää kustannuksia ja parantaa asiakastyytyväisyyttä sekä henkilökunnan työtyytyväisyyttä. Lisää LEANista voi lukea esimerkiksi Suomen Lean -yhdistyksen sivuilta http://www.leanyhdistys.fi/

 

Olemme avoimia muutoksille. LEAN -matka jatkuu..