Yhteistyö kannattaa aina

Wulff Yhtiöt Oyj:n kokemuksia Saintexista   Saintexin juhlavuosi on edennyt hienosti, ja juhlapäivä 23. elokuuta oli innostava ja yllätyksellinen. Yllättyneisyys oli suorastaan kuultavissa, kun Robotti-Pepper astui esiin sermien takaa. Naurua riitti, kun Pepper viihdytti yleisöä yhdessä Saintexin toimitusjohtajan Susanna Blomqvistin kanssa. Ken olisi uskonut, että Robottikin tietää...

Meidän työntekijä, Juha

Kuka: Juha Työvuosia: 6 Määrätietoisen varastomestarimme Juhan löytää kiireisen oloisena varaston puolelta. Hän kertoo, että hänen työpäivänsä koostuvat pitkälti kaikenlaisesta selvittelystä. Monitaiturin vastuulla on pääosin logistinen puoli: tavaran vastaanotto ja lähettäminen. Hän huolehtii siitä, että tuotteet lähtevät ajallaan, ja ovat myös oikein pakattu. Alunperin Juha tuli töihin vain...

Meidän työntekijä, Ebba

Kuka: Ebba, tuotantotyöntekijä Työvuosia: 20 Pisimpään Saintexilla työskennellyt moniosaaja  Ebba on nähnyt kenties isoimmat muutokset Saintexin tuotannon arjessa. Vaikka tälläkin hetkellä paljon tehdään käsin, Ebban aloittaessa esimerkiksi saumauskoneet olivat käsikäyttöisiä. Ebba aloitti työt lähettämön puolella. Hänen tehtäviin kuului pääasiassa lähtevän puolen tuotteet. Ebba kertoo, että hänen aloittaessaan ei...

Meidän työntekijä, Ben

Kuka: Ben, myyntipäällikkö Työvuosia: 14 Benin työpäivät muodostuvat niin rutiineista, yllätyksistä kuin haasteista ja hyvin vaihtelevista työtehtävistä. Milloin hän tilaa tehtaalle raaka-ainetta tai metsästää juuri oikeanlaista teippiä. Kokenut myyntimies hoitaa oikeastaan homman kuin homman. Vaikka saumauskoneella häntä ei vielä ole nähtykään. Päättäväinen ongelmienratkaisija, jolta tietoa ja apua...

Suvulla on saumat 70 vuoden jälkeenkin

"Leaniin siirtyminen on ollut yksiä merkittäviä uudistuksia" Kertoo Saintexin toimitusjohtaja Susanna Blomqvist.   Juhlavuosi tuo mukanaan monenlaista mielenkiintoista tapahtumaa, mutta yhtä lailla juhlavuoteen sisältyy niitä käytännönkin asioita. Leaniin siirtyminen on ollut yksiä merkittäviä uudistuksia, mikä on ollut positiivinen muutos meidän tuotannossa. Työt meillä etenevät entistä jouhevammin, ja mikä...

Meidän työntekijä, Piia

Kuka: Piia, asiakkuuspäällikkö. Työvuosia: 6 Piian työpäivät ovat hektisiä, ja mitä monipuolisimpia tehtäviä hallinnon, taloushallinnon, markkinoinnin ja myynnin saralla. Rautaisen ammattitaidon omaavaa asiakkuuspäällikköä eivät yllätä edes postissa tulleiden kirjekuorien sisältö. Kuin selvännäkijänä hän ennakolta tietää mitä mikäkin kuori sisältää. Piia on se henkilö, joka meillä vastaa muun...

Saintex Oy:n väki

70 vuotta suomalaista työtä

Vuosi 2018 on lähtenyt mallikkaasti käyntiin ja sehän tarkoittaa, että Saintexilla päästään juhlimaan tänä vuonna pyöreitä vuosia. Jo 70 vuotta suomalaista työtä! Juhlavuoden kunniaksi on kaikkea kivaa tiedossa. Jopa Amin Asikainen kävi meillä Elixiriltä ja sai Susanna Blomqvistilta hyvän neuvon.  ...